perjantai, 26. joulukuu 2014

Jäniksiä on vielä

Joulu on jollotellu jo ohi ja ennen sitäki on harrastettu jonkin verran. noin kolme viikkoa takaperin ammuin salamalle ite jänön ja sanoinki sille edellisenä iltana, että palkitsen sut jos jänön mulle ajat ja niin se ajo, enkä etes ensimmäisestä nostosta ampunu vaan toisesta :) pösöki kävi syksyllä pyörähtään piirinmestaruus kokeessa ja ylypiänä tultiin kotiin tuloksen ja pokaalin kans BEAJ3 oli tuloksena ja tyytyväisiä oltiin kun monella hyvällä koiralla jäi tulos saamatta sillä kertaa. ite tein viimesen harjottelun siinä samalla. Tänään käytiin tapanin ajot ottaa ja pösö ajeli salaman kans vuoron perään salaman nostamaa jänöä :) seuraavaksi olis taas kajaanin tamminäyttelyt sissin kans edessä ja toivotaa, että hyvin menee, eihän tuo onneksi ihan kalju rotta ole tuo näyttelytähtikään, niin kehtaa sinne mennä kuitenki :). Suruakin on joulukuussa ollut nimittäin ystäväni beagle hukkui ojaan ajaessaan jänistä ja tätä tapahtumaa on tullu aika paljon mietittyä itsekin... paljon enemmän  tulee nyt seurattua jäätilannetta ojissa kuin ennen, vaikka on vaara tilanteita joskus itselläki ollut tuon pösön ylitettyä heikkojäinen vuolu oja pariin kertaan viime talven heikoilla jäillä ja sillon olin varma, etten koiraa enää nää, mutta ihmeen kaupalla se ei jäihin pudonnu silloin.. 

sunnuntai, 21. syyskuu 2014

kesä ja syksy 2014

Vuosi sitten hommasimme kenneliimme vahvistuksekseksi ja Empun harrastus kaveriksi mittelpitzs nartun popponian Doreen. ja Emppu on saanut käydä sissin kans pentukurssilla ralli-tokossa ja näyttelyissäkin on esittänyt Sissiä erittäin ansiokkaasti ja viiden näyttelyn saldona on 2 sertiä ja yksi rop ja ryp2 sijoitus joka tuli Äänekoskelta nyt syksyllä. pösökin piipahti yhdessä näyttelyssä Kemissä ja sai cacibin sieltä tuliaisiksi :) syksyn jahtikausi on taas avattu ja tuomarikortti on yhtä harjoittelua vaille valmis :) Salamalle on yksi pupu kaadettu pösölle ei vielä mitään. 

maanantai, 9. joulukuu 2013

Joulukuu!

Joulu tulla jollottaa ja pakkasiaki jo pitelee, mutta aina se näköjään lauhtuu vesikeliin asti joka ei oo hyvä ollenkaa loppu kautta ajatellen, kun tuo lumi kovettuu ja sittepä sitä ei koiria voi metsään laskea, kun tassut on liian lujilla :( No metsällä ollaan taas jokunen reissu käyty vielä kun on pystynyt ja vaihtelevin tuloksin. Riitun ja Salaman kans käytiin rusakoita jahtaan ja Salaman johdolla löyty ajettava jota Riitu kuitenki lähti yksin ajamaan ja kierrätti hyvän ringin kotipaikan lähimaastossa, mutta hiukan myöhästyin passista ja russakka pomppas metsään ennen minun passitusta ja säästi näin henkensä. Riitulta ihan hyvää ajoa ja ääntäkin lähti kiitettävästi :) Pösön kans ollan jokunen reissu tehty lumen aikaan ja äänen anto on taas lumien tultua löystynyt aikas paljo, yks reissu huuteli 3 tuntia eikä mitään saanu ylös kummiskaan, mutta sitte taas itsenäisyyspäivänä aamun huuteli ja seuraili jälkiä ja päivällä löys ajettavan jota ajeliki parisen tuntia ihan hienosti, kaatoa ei saatu mutta ajettavan jamppa pääs näkemään ku yllätti sen selän takaa ja pimeä painoi päälle, niin jouduimme luopumaan leikistä ja ottamaan vastarintaa tekevän pösön kiinni kesken leikin, mutta hyvä niin koska tassut oli kuitenki arat osittaisen korppukelin johdosta ja edellisen päivän 3 tuntinen vaikutti myös varmaan siihen.Sunnuntaina mies ajolla ajattivat kylä rusakoita joista meidänki pakkaseen yksi iso körmy päätyi.  Pitäisi alkaa tosissaan miettiin tuon kehätoimitsija kurssin harjottelupaikat, jos meinaa kurssin loppuun suorittaa. 

tiistai, 26. marraskuu 2013

Marraskuuta mennään!

Paljon on ennättänyt sattua ja tapahtua tässä ajassa kun olen tänne viimeksi päivitellyt mitään. Pösön ja Salaman kans ollaan reenailtu pupun ajoa ja ite en ole saanu oikeen yhtään onnistumista koko kaudella, isäntä sen sijasta on saanut useamman nurinki jo ja Salamalle myös omansa. Luohualla olemme käyneet myös ja viimesimmällä kerralla Pösö nappas pupun kiinni ite.  Uusi pentuki on tullut jo taloon popponian Doreen eli Sissi ja rodultaan mittelpitz, saa nähdä miten sen kans alkaa menemään, ainaki tähän asti menny ihan hyvin ja Emppuki on jaksanu sitä hoitaa. Tänään pösön kans Reenailua, joka meni ihan päin honkia ja pelon hetkiä sain kokea hukkuuko se vuoluojaan vai juokseeko autotielle ajaessaan kaurista tuhatta ja sataa no loppu hyvin kaikki hyvin ja koira kotona ehjänä. Reenipaikkana en ennää käytä tätä kyseistä paikkaa, kun tuntuu nuo kauriit sinnekki jo puskeutuneet. 

 

maanantai, 20. toukokuu 2013

seinäjoki 19.5 2013

Vihdoinki on tullu kunnon kesäiset kelit, vähä liianki kuumaa jo ollu :) Näyttely hommia on taas ollu tässä kesän alussa. Raahessa käytiin ryhmiksessä pösön kans tarkka tuomari tutki pöydällä koiran läpikotaisin ja katso liikkeet tarkkaan arvostelu oli hyvä ja eri saatiin ilman sa:ta kylläkin kuonon keveyden takia :) seuraava etappi olikin sitte seinäjoen ryhmis, jossa tuomarimuutoksia ja sekaannuksia riitti ihan tarpeeksi, mutta sieltä se sitten tuli vihdoinkin se viimenen serti ropin kera ja pösöstä tuli MVA :) ensimmäinen päämäärä on saavutettu ja ensimmäinen valio on talossa mahtava fiilis :) Salama kävi nyt kuvissa tuon jalka homman takia, mutta kuvissa ei näkynyt mitään hälyttävää, joka aiheuttaisi ontumisen, toisaalta hyvä, mutta toisaalta myös huono uutinen kun syypäätä ontumiseen ei löytynyt, ainoa asia joka kuvista näkyi oli toisen lonkkamaljan mataluus, ehkä b/c olisi virallisesti, mutta senkään ei pitäisi tuommoisia oireita aiheuttaa. Nyt lisätään liikuntaa ja hieroja vois olla pop ja annan tuota metacamia taas kuurin, katsotaan mihin se johtaa.